Kaisa Lipponen: Teoksena taidepolitiikka

-->

Kuvataidepolitiikka ei ole niitä suosituimpia keskustelun aiheita, varmaankin vähiten kuvataiteilijoiden itsensä parissa. Välttelin itsekin pitkään tuota kuivien määritelmien, mahdottomien rakenteellisten viidakoiden ja hierarkian turruttamaa aihetta. Lähes huomaamattani joitakin vuosia sitten aloin kuitenkin perkaamaan taidepoliittisia asioita nähdessäni suurta epäloogisuutta kuvataiteilijan ammattiin liitettävissä tavoitteissa, työn määrässä ja siitä seuraavasta osuudesta toimeentuloa ja sosiaaliturvan huteruutta. Huomasin pian olevani keskellä taidepolitiikan yllättävän konservatiivista, mutta silti alati muuttuvaa maailmaa. Vielä on matkaa ymmärtää hallituksen verolinjauksia, -vähennyksiä ja jopa myös Taiteen edistämiskeskuksen perustamista. ”Taidepelissä” on mukana myös taidehistoriallinen jatkumo, talouden ja puoluepolitiikan kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen, yhteiskunnallisten kriisien vaikutukset taidemyönteisyyteen, uudet taidekäsitykset vanhojen rinnalle jne.

Onnekseni minun ei tarvitse olla mukana jokaisessa osassa taidepoliittista ilmastoa. Ylläpidän motivaatiotani toimia ammattikuntani olosuhteiden parantamiseksi luomalla omia toimintatapojani. En lähde mukaan hierarkian osaksi ilman sen kyseenalaistamista ja pyrin toimimaan yhtä luovasti ja uutta näkökulmaa hakien kuten kuvataiteilijan ammatissanikin.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta mikä yllättävää, oivaltaessani jotakin taidepolitiikan ongelmista, olen saanut itseni kiinni samankaltaisesta luovuuden tilasta kuin taideteosta tehdessäni. Täytyy pitää mieli avoimena, tarttua johonkin joka vie eri suuntaan kuin aluksi oli suunnitellut, palata, kiteyttää, häivyttää väline ja sen hallinnan kautta nostaa idea parrasvaloihin; koota, viimeistellä, lopettaa ajoissa. Näen yhtäläisyyksiä, puran osiin asioita ja löydän ongelman ytimen sitä kautta.

Oleellista on ollut ymmärtää, että taidepolitiikasta ja kuvataiteen tilanteesta yhteiskunnassamme voi puhua hyvin monesta eri näkökulmasta. Usein keskustelut alkavat liian yksioikoisesta  linjauksesta kahden asian valinnan välillä. Hyvä tai huono, liitossa vai ei, apurahataiteilija vai ei, kuuluisa vai ei, myyvä vai ei, ammattitaiteilija ei ole aito taiteilija, taidekoulu pilaa luovuuden, itseoppinut taiteilija ei ole ammattilainen jne. Hyvä dialogi saa alkunsa yrityksestä ymmärtää oikeasti, siis todella ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. Kun selvittää mitä työvoimaviranomainen ajattelee kuvataiteilijan tekevän arjessaan, on minun helpompi kertoa hänelle mikä on totta ja mikä menneiden aikojen mesenaattitoiminnan ylläpitämää taiteellista työtä. Valtion ylläpitämissä taidekouluissa opetettavat uudet taiteen tekniikat ovat vieraita, taiteilija on edelleen se maisemamaalari, joka myy teoksiaan, jos ne ovat tarpeeksi hyviä. Ehkä siksi työvoimaviranomaisen mielestä taiteilijan kannattaa olla yrittäjä eikä palkollinen. Mutta, ollakseen taiteilija, ei tarvitse uhrautua yhteiskunnassa, jossa taide on yksi sivistysvaltion kulmakivistä. Ammattikuntamme on ennenkin noussut kehittämään rooliansa yhteiskunnassa jossa elää. Miksi me emme haluaisi myös vaatia parempaa asemaa omaan ammattiimme liittyvien ongelmien ratkaisuissa? Kuinka moni taiteilija seuraa mitä työtä Suomen Taiteilijaseurassa tehdään ja kuinka moni edes tietää mikä Suomen Taiteilijaseura on? Tuo kaikkien kuvataiteilijoiden ammattiliittojen kattojärjestö täyttää 150 vuotta vuonna 2014 ja se on nähdäkseni vaikutusvaltaisin oma edustajamme taidepolitiikassa.

Kuvataide ja taiteen tekeminen itsessään on hyvin yksinkertaista: Tekijä, idea ja taito. Kiivaita kannanottoja taidekeskustelussa aiheuttaa mm. kun puhutaan taidekoulutuksesta: Voiko taiteilijaksi oppia, onko taidekoulu luovuuden tappava vai sitä lisäävä, voiko olla itseoppinut taiteilija ja ovatko he samanarvoisia kuin koulutetut taiteilijat, onko yksityiskoulutettu taiteilija samanarvoinen kuin valtion korkeakoulutettu taiteilija? Taidekoulun pitäisi nähdäkseni mahdollistaa vapaa tekeminen ilman taloudellista riskiä työhuoneesta, ilman myynnin pakkoa ja kritiikin kautta oman työn varmuuden kasvattamista. Kuten voi huomata, jo kysymys kuka on taiteilija? nostaa esiin liudan kysymyksiä joihin vastaaminen ei onnistu muutamalla kyllä ja ei -sanalla. Käykäämme yhdessä taidepoliittista keskustelua sen sijaan.

Kirjoittaja  Kaisa Lipponen (kuvataiteilija, TaM) on Jyväskylän taiteilijaseuran ja Taiteen edistämiskeskuksen Keski-Suomen toimipisteen TOI-projektin perustaja yhdessä Ilkka Kuukan kanssa.

Töissäolon puolenvälin aatteita

Nyt olen melko puolessa välissä työllisyysprojektia ja ajatukset jo vaitettavasti siintävät syksyyn. Mitä sitten kun projekti loppuu? Takasin työttömäksi, uusi taidealan työpaikka? Niin mistä?
Miten selviän taas kun rahat loppuvat?

Nämä ajatukset ovat arkea jokaiselle taiteilijalle, joka tekee välillä apurahatyötä tai muuta työtä taiteenteon ohella. Ei voi suunnitella elämää jatkuvuuden perusteella. Voi unohtaa lomasuunnitelmat ja muut semmoiset, jotka kuuluvat työssä käyvän arkeen. Pitää keskittyä vain perusolemisen pyörittämiseen. Mistä rahat seuraavaan laskuun.

Nyt Kulttuurin poistomyyntitapahtumaa tehdessäni olen myös törmännyt asiaan joka sijoitettuna toiseen työhön kuullostaa absurdilta.
Esimerkkinä voisi olla vaikka kokki, ammatti jonka tunnen itsekkin, koska olen tehnyt sitä ammmattia taiteen lisäksi selvitäkseni.
Tässä fiktiivinen tarina.
Kokki menee töihin. Ollakseen ammattilaisen näköinen, hän on ostanut työasun itselleen ja pesee sitä kotonaan. Tehdäkseen ammattia hän käy omalla palkalla ostamassa raaka-aineet, joilla hän voi harjoittaa ammattia. Sen lisäksi hän on ostanut työskentelyvälineet, veitset, pannut, kattilat ja jopa vuokrannut tilan missä hän voi suorittaa ammattiaan. Nämäkin hän kustantaa omasta palkastaan. Saadakseen ruoat asiakkaille hän omasta palkastaan maksaa tarjoilutilan, missä voi antaa valmistamansa annokset asiakkaille....joita tulee jos tulee. Jos saa myytyä ruoan, hyvä. Muuten työn tulos usein menee roskiin. Tämän työpäivän jälkeen hän menee tekemään toista ammattia, jotta voisi kustantaa sillä kokin ammattia.

Pitääkö työnteon toimia näin? Sillä näin se toimii ammatissa Kuvataiteilija(amk), takana viiden vuoden opinnot.
Olin aika realisti opiskeluaikana ammattini suhteen, mutta työn raaka realismi on joskus nujertava.

Merja Nykänen

Sahanpuru täyttää ilman

Siinä se nyt on. Kulttuurin poistomyyntitapahtuman installaatio, tosin vielä kyljellään. Tuhannen ruuvia on ruuvattu ja paljon puupölyä on riittänyt. Nyt alkaa hienosäätö. Maalaaminen ja tapetoiminen. Tämä ylhäältä ristin muotinen kulissi tulee tilateokseski johon rakentuu teosvälitys, kirjaililijoille oma tunnelmallinen tilansa ja parasta, se on kolme päivää yleisölle vapaa alue tutustua kulttuurin monikirjoon Jyväskylän Juomatehtaalla kolme päivää 12-14.7.2013 (PE-SU)

Tässä linkki https://sites.google.com/site/kulttuurinpoistomyynti/home

Olen silti tehnyt muutakin. Toisella työhuoneella olen maalannut maalauksia. Terveisin Merja

Taiteilijat työnsä ääressä

Tänään useampi sata kiloa puutavaraa siirtyi Merjan työhuoneeseen. Kulttuurin poistomyynti alkaa hahmottua ja saha laulaa kilpaa seniorikuoron kanssa Sepänkeskuksessa.

Maarit Siltamäki: Vapaa taiteilija

Miten hienoa onkaan kun saa tehdä työtä, josta nauttii? TOI-projektiin palkatuksi tuleminen oli aluksi kuin apurahan saanti, myöhemmin huomasin sen olevan enemmän. Enemmän ihmisiä, enemmän kontakteja, enemmän yhdessä tekemistä.

Vapaus maalata, vapaus kirjoittaa, vapaus innostua kaikesta kaiken aikaa. Vapaus olla oma itsensä ja kehittää itseään taiteilijana. Mahdollisuus saada tilaa ja aikaa ajatuksilleen. Vapaus nauttia taiteellisesta vapaudesta. Vapauden tunne vapauttaa ja saa aikaan innostuksen, joka luo uusia ideoita.

Viimeaikaisissa maalauksissani olen käsitellyt ajan kulumaa sekä itsensä ymmärtämistä suhteessa ympäristöön ja aikaan. Olen seuraillut muistijälkiä, löytänyt ja unohtanut. Tehnyt mieleeni karttoja, pohtinut ajan hetkellisyyttä ja muistojen merkitystä.

Minulla maalaus syntyy tarpeesta jäsentää itseään, muistojaan ja tunteitaan. Kirjoittaminen ja runous kulkevat työskentelyssäni maalauksen kanssa käsi kädessä. Runo ja kuva inspiroivat vuoronperään toisiaan ja runo jää usein teokseen nimenä.

Olen maalannut ja kirjoittanut. Luonut itselleni päämääriä. Näyttelyitä ja hakemuksia. Olen pohtinut taiteellisen luomisen merkitystä itselleni. Pohtinut, vapautunut ja maalannut.

Suurimpana tavoitteenani aluksi oli kehittää itseäni taiteilijana. Täysipäiväinen taiteilijuus antaa mahdollisuuden hioa maalaustaitojaan ja antaa aikaa enemmän ajatustyölle ja ideoiden kehittämiselle ja kehittymiselle. Näyttelyiden järjestämisen ja maalauksen lisäksi sain projektin myötä myös hienoja uudenlaisia kokemuksia. Projektin myötä olen innostunut yhä enemmän myös yhteisöllisestä tekemisestä. Kulttuurin poistomyynti – tapahtuman suunnittelu yhdessä Merja Nykäsen kanssa on ollut minulle uudenlainen kokemus. Olen nauttinut yhdessä tekemisestä ja sen tuomista haasteista ja vaihteluista yksin työskentelyyn.

Olen luonut yhteyksiä ja vapautunut. Vapautunut olemaan minä.

Merja Nykänen: Kohti kesää ja Kulttuurin poistomyyntiä!

Ensimmäisen kerran kun Ilkka Kuukka ja Kaisa Lipponen esittelivät TOI-projektiaan, tuntui uskomattomalta, että virkamieskoneisto lähtisi kustantamaan heidän hankettaan. Heidän puhuessaan kuitenkin toukokuussa 2012 Jyväskylän Beckerillä sitä varten perustetussa yleisötapahtumassa kiinnostuin heidän TOI-projektistaan. Tapahtumassa Kaisa ja Ilkka kertoivat suuntaviivoistaan ja kehottivat kaikkia pitkäaikaistyöttömiä kuvataiteilijoita hakemaan projektiin. Hakemukset arvottaisiin ja tuloksista ilmoitettaisiin henkilökohtaisesti.

Olin niin epätoivoinen tilanteessani, että ajattelin, ettei mitään voi menettääkään. Tätä huonommin ei voi enää mennä. Olin ollut päivärahan varassa jo 350 päivää ja palkalliset kuvataiteilijalle tarjottavat työmahdollisuudet olivat ankeat suorastaan olemattomat. Arvonnan tulos tuli 30. kesäkuuta sähköpostiini ja huomasin olevani toinen onnekkaista valituista.

 

Niin kuin pilottihankkeissa aina, tässäkin tuli viivästyksiä yksinkertaisesti byrokratian jäykkyyden takia. Työllisyyskautemme, jonka piti alkaa syyskuussa 2012, siirtyi reippaasti eteenpäin helmikuuhun 2013. Taiteen edistämiskeskuksen Keski-Suomen toimipiste palkkasi minut ja Maarit Siltamäen tekemään töitä omalla idealla 15.2.2013- 15.8.2013 väliseksi ajaksi. Minun ammattini, Kuvataiteilija, oli hyväksytty TE-keskuksessa työllistämistukeen oikeuttavaksi.

En voi kuvata sitä uutta voiman tunnetta, minkä saa, kun tuntee olevan hyväksytty ja arvostettu omassa työssään. Päiviin on tullut ryhti ja rytmi minun oman ideani Kulttuurin poistomyynti -tapahtuman teemoilta. Heinäkuussa tapahtuva tapahtuma luo minulle tiukan päämäärän. Tämä tapahtuma on kolmipäiväinen poikkitaidetapahtuma, jossa ruohonjuuritason yhteistyötä kehitetään taiteilijoiden välillä. Nyt kokonaisuuteen tulee esille ns. Beckerin pihan yhteisöjen jäseniä kuten Keski-Suomen Kirjailijat ja Jyväskylän taiteilijaseura. Sieltä olen myös saanut kannustusta ja yhteistyöhenkeä tapahtumani läpiviemiseen ja uskon että tämä tulee olemaan mielenkiintoisen yhteistyön alku. Samoin olen saanut hyviä vinkkejä Jyväskylän Taiteilijaseuran puheenjohtajalta Pekka Suomäeltä.

Taiken Keski-Suomen toimipisteen kautta olen saanut korvaamattomia kontakteja, joita tarvitsen tehdäkseni tämän kolmipäiväisen tapahtuman. Maarit on myös aktiivisesti mukana ja nyt teemme hanketta kahdestaan, pohtien ja hioen. Sen lisäksi Maarit maalaa omaa projektiaan.

Olemme työskennelleet nyt kuusi työntäyteistä viikkoa ja aika kulkee kuin siivillä. Olemme pitäneet tiukasti aikatulusta kiinni, sillä aikaa on suhteessa vähän. Nyt minulla alkaa tämän kirjallisen ja toimintasuunnitelmien ankaran hionnan jälkeen oman konkreettisen tilataideteoksen teko, josta tulee raami Kulttuurin poistomyynti -tapahtumaan. Sen lisäksi viemme kokonaisuuteen tulevia yhteistyöhankkeita eteenpäin mm. kirjailijoiden kanssa.

Projektin alkumetreillä

Töihin omalla idealla -projektissa (TOI) Taiteen edistämiskeskuksen Keski-Suomen toimipiste ja Jyväskylän Taiteilijaseura tukityöllistävät taiteilijoita toteuttamaan omaa taiteellista työtään. Työllistämistuen tavoitteena on edistää työllistetyn jatkotyöllistymistä omalla alallaan. TOI-projektissa kerätään tietoa ja luodaan esimerkkejä siitä, miten taiteilija voi työllistyä taiteen tekemisen kautta, millaisia palveluja työvoimaviranomaisten ja taidehallinnon tulisi kehittää taitelijoiden työllistämisen edistämiseksi. Projektin aikana käydään avointa keskustelua taiteilijoiden, kehittäjätahojen, virkamiesten ja poliittisten päätöksentekijöiden välillä taiteilijoiden toimeentulosta ja tukitoimintojen kehittämistarpeista.

Projektin ensimmäisiksi työllistettäviksi valikoituivat avoimen haun kautta kuvataiteilijat Merja Nykänen ja Maarit Siltamäki. Heidän työllistymisjaksonsa on 15.2.–14.8.2013. Taiteilijoista lisää heidän omilla sivuillaan:

http://merjanykanen.fi/
http://www.maaritsiltamaki.com/